Tekijä: Kirsi Jurvanen

Syksyllä kunto- ja jumppasalit täyttyvät liikkujista, kun kesän jälkeen palataan arkeen. Hyvä niin! Yhtä varmasti käy myös niin, että kun syksy on hieman edennyt pidemmälle, saleilla alkaa olla väljempää. Liikuntakärpänen puraisi, mutta ihottuma parani nopeasti.

Moni valmennettavakin sanoo, että aina minä aloitan, mutta sitten se innostus taas hiipuu. Aloittelijan virhe on usein se, että innostuksen puuskassa aloitetaan joko liian kovaa tai määrät ovat liian suuria. Kroppa väsyy, mieli uupuu ja siksi motivaatio notkahtaa.

Samanlaisia ”aallonpohjia” tulee kaikille – ei vain aloitteilijoille. Treeniin ja liikuntaan voi tulla tauko sairastumisten, vammojen, kiivaan työputken tms. seurauksena. Yksi ensimmäisistä omista valmentajistani sanoi, että ei huippu-urheilijakaan ole koko ajan yhtä kovassa iskussa. Elämään kuuluvat huiput ja laaksot sen kaikilla osa-alueilla.

Liikunnan upottaminen osaksi arkea tauon jälkeen tarkoittaa uuden tavan opettelua. Se koetaan helposti vaivalloiseksi ja tokihan se vaatiikin alkuun hieman extraenergiaa. Mutta missään nimessä ei kannata potea huonoa omaatuntoa siitä, jos kesä meni ”harakoille”. Aina voi aloittaa uudelleen ja jatkaa siitä, missä nyt sattuu kuntonsa kanssa olemaan. Älä ainakaan jätä aloittamatta yhtään lajia siksi, että ajattelisit muiden olevan kuitenkin paremmassa kunnossa. Voin vakuuttaa, että meitä ”nyt-mä-taas-aloitan” -tyyppejä on pian salit pullollaan! Tuu sinäkin!

Riittävän unen merkityksestä painonhallinnalle, stressinhallinnalle ja ylipäätään hyvinvoinnille on tiedetty jo pitkään. Liian vähäinen yöuni saa ruokahalua säätelevien hormonien erityksen sekaisin: kylläisyyshormonia erittyy liian vähän ja nälkähormonia liian paljon. Univajeinen syö enemmän ja todennäköisesti myös epäterveellisemmin, koska univaje haittaa myös kognitiivista suorituskykyä ja sitä myöten päätöksentekokykyä. Siksi suuhun sujahtaa helposti viineri tai suklaapatukka jonkun ravitsevamman vaihtoehdon sijaan.

Hektisessä ja ärsykkeitä täynnä olevassa maailmassamme kukaan ei ole täysin turvassa unta häiritseviltä tekijöiltä. Kiire, stressi ja huolet lienevät univaikeuksien tunnetuimmat syyt, mutta huonounisutta aiheuttavat myös ylipaino, kahvi, alkoholi sekä huono ruokavalio. Tiedossa on se, että alylaitteet sekä televisio tulisi sulkea jo jonkin aikaa ennen nukkumaanmenoa, ettei laitteista tulviva sisältö tai älylaiteiden sininen valo häiritse nukahtamista.

Osa univaikeuksien syistä sekä vaikea unettomuus vaatii lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen konsultointia. Tilapäiseen huonounisuuteen tai liian vähiin jääviin yöuniin voi kuitenkin yrittää vaikuttaa myös itse terveellisen ravinnon, liikunnan sekä stressinhallinnan keinoin. Tasainen ruokailurytmi, terveellinen ravinto ja riittävä liikunta edistävät yleisen terveyden lisäksi myös hyvää unta. Stressin-, mielen- ja tunteiden hallintaa opettelemalla voi saada valveilla pitävät huolet karkotettua unia häiritsemästä.

Omat uneni ovat viime viikkoina jääneet toistuvasti vajaaksi. Innostun helposti, mikä johtaa ylikierroksiin ja vaikeuttaa unen saantia iltaisin. Rakastan kahvia, mutta jälleen kerran olen todennut yöunien karkaavan, jos juon sitä liian myöhään. Lisäksi väsyneenä keskittymisharjoitukset jäävät tekemättä ja kun liikuntakin on jäänyt vähiin erilaisten vaivojen vuoksi, on unihiekkaa riittänyt minulle liian vähän.

Viime yönä lopulta nukuin lähes kellon ympäri. Uskon sen olevan seurausta siitä, että toisiaan seuranneiden pikku vaivojen jälkeen sain lopulta kiinni itselleni ominaisesta treenirytmistä ja ulkoilusta. Hienosäädin ravitsemusta ja kiireen keskellä oikein erityisesti vaalin sitä, ettei mieli lähde hokemaan kiire-puhetta ja keskityin olemaan tyyni.

Tänään, noiden maksiunien jälkeen, olen tehnyt viikkojen edestä kotitöitä, harrastanut ja ennenkaikkea nauttinut reippaasta päivästä. Ja arvaa mitä: nukkunut päiväunet! Hyvin nukkuneena tuntuu kaikki olevan mahdollista.

Osallistuin vastattain Trainer4You:n järjestämään Stressinhallintavalmentaja-koulutukseen. Koulutuksessa tutustuttiin stressin moniin muotoihin sekä keinoihin, joilla stressiin voi vaikuttaa. Stressi on mielen tulkinta (muka) uhkaavasta tilanteesta ja se aiheuttaa kehossamme fysiologisen reaktion, joka on tuttu useimmille: sykkeen nousua, hengityksen tihentymistä jne. Kehomme valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan, vaikka ”uhka” onkin vain joku törppö liikenteessä, juuri nenän edestä karannut bussi, aina motkottava puoliso tai jotain muuta yhtä ”pelottavaa”. Mielemme tulkinta aiheuttaa fyysisen reaktion, mieli ja keho toimivat siis yhteistuumin.

Jos stressi aiheuttaakin meissä fysiologisen reaktion, fysiologian kautta siihen voi myös vaikuttaa. Joogahengitys tai mindfulness eivät ole vain juppihippipunkkarin muoti-pehmoilua vaan ihan tieteellisin menetelmin toimiviksi todettuja stressinhallintakeinoja. Mutta nyt seuraa se ikävä osuus: niitä pitää harjoitella ja harjoittaa – joka ikinen päivä.  Vain siten pystyt tiukassa paikassa rauhoittamaan itsesi niin, etteivät kaikkien tuulten tuiverrukset tule niin iholle ja pystyt tekemään järkeviä päätöksiä (esimerkiksi väsyneenäkin valitsemaan välipaloista sen vähemmän epäterveellisen).

Aikamme vitsaus lienee kognitiivinen stressi. Tietotyö, tietotulva ja jatkuvat keskeytykset aiheuttavat keskittymiskyvyttömyyttä ja mielen kiitolaukkaa. Siinä häiriintyy paitsi uni, myös aivojen kyky käsitellä tietoa, eikä sen jälkeen hyvä heilu. Seuraavaksi sakkaa ruokailu ja sitten ei enää huvita myöskään liikkua. Sitten nousee paino ja unen, ravinnon sekä liikunnan tasapaino on yhä kauempana. Mieli vaatii lisää klikkauksia, uutisia ja sosiaalista mediaa kuin palkinnoksi. 

Mikä sitten avuksi? Älylaitteet kiinni pari tuntia ennen nukkumista. Itse suosittelisin, että kirja käteen, mutta jos lukeminen ei maistu, voi vaikka katsella kumppania silmiin: sieltä saattaa löytyä jotain uutta! Unta tarvitaan 7-8 tuntia, vähintään. Hyvin nukkuneena maistuu aamupala ja lounas eikä loppupäivänäkään tee mieli karkkipussille. Ja sitten se tärkein: hengitä, tee keksittymisharjoituksia, mindfulnessia, joogaa tai ihan mitä tahansa, joka opettaa läsnäoloa ja keskittymiskykyä. Sitä presenssiä, keho-mielijärjestelmän itseohjausta ettet jokaiseen ärsykkeeseen ihan täpöllä reagoisi.  Sitä seuraa hyvinvointia. Kokemusta on.

Ensimmäinen herätys muutokseen tuli jättäessäni tupakoinnin noin 15 vuotta sitten. Silloin ostin ensimmäisen sykemittarini ja pyysin ensimmäisen PT:n avukseni. PT oli onnekseni maalaisjärkinen ja alkoi liikuttaa minua 20 minuuttia kerrallaan. Lihaskuntoa veivasin suljettujen ovien takana kotikonstein. Tupakka jäi ja rapakunto kohosi. Paino putosi ja keho sai uusia muotoja. Mieliala kohosi. Noin vuoden kuluttua uskaltauduin kuntosalille! Wohoo! Olin niin sporttia, että!

Ilo ei ollut pitkäaikainen. Työkiireiden lisääntyessä treeni-into hyytyi ja pastaa alkoi taas mennä kukkuraisia lautasellisia. Olin väsynyt ja huono ruokavalio väsytti lisää. Suklaata tai leivonnaisia kului päivittäin yrittäessäni pitää jonkinlaista – hetkellistä – vireyttä yllä. Koska olin tunnollinen, yritin treenata salilla, mutta pari treeniä viikossa ei riittänyt pitämään kuntoa ylhäällä ja painoa alhaalla. Luulen, että salitreenit sen sijaan vain nostivat fyysistä stressiä, ja henkistäkin, koska liikuin todennäköisesti vain siksi, koska piti. Lihoin taas.

Seuraava oljenkorsi oli kuntokeskuksen painonpudotusryhmä, jossa syötiin ateriankorvikkeita. Kyseessä oli ENE-dieetti ja vajosin 10 viikoksi ketoosiin. Haisin, mutta euforiaa ei tullut eikä nälkäkään ihan kokonaan hävinnyt. En myöskään juurikaan jaksanut treenata dieetin aikana, vaikka ketoosin kehutaan buustaavan suorastaan maagisiin suorituksiin. 10 viikkoa n. 600 päiväkalorilla kadottivat elopainostani 18 kiloa. Hyvä tulos ja olin innoissani vaatevarastoja päivittäessäni. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen: jo kuukauden kuluttua dieetin päättymisestä pistelin kaksin käsin napaani sokeroituja manteleita. Nälkävelka oli suunnaton, elimistön hiilihydraattivarastot typötyhjät ja paino nousi (tietysti) jokaisesta suupalasta.

Vuosien mittaan menetin toivoni ja kokosin sen taas useita kertoja. Lyhyellä tähtäimellä onnistuneet ja pitkällä tähtäimellä epäonnistuneet kuurit seurasivat toisiaan. Mihinkään ihan täysin hömppään en kuitenkaan koskaan sortunut. Kaalikeittokuureja ja paastoakin kokeilin jo parikymppisenä. Aikuisempana olen yrittänyt olla edes jollain tavalla järkevä. Olen ymmärtänyt, että vain pysyviksi jäävät muutokset voivat tuoda pysyviä tuloksia. En vain osannut viedä tätä ajatusta käytäntöön.

Lopulta päätin unohtaa laihduttamisen kokonaan ja keskittyä hyvinvointini lisäämiseen. Aloin oivaltaa, että väsymys ja stressi ovat isoimmat haasteeni ja ne ovat merkittävin este hyvinvoinnilleni. Pohdin stressin syitä, pohdin järkevän tekemisen määrää, pohdin ihmissuhteitani ja työpaikkojani. Aloitin elämäntaidonvalmennuksen, ensin yksilövalmennuksena ja lopulta ryhmävalmennuksena. Olin epäluuloinen, pidin koko touhua vähän hörhöilynä. Löysin kuitenkin elämästäni useita asioita, jotka eivät olleet sillä tolalla, jolla olisin niiden halunnut olevan. Oli paljon asioita, joita oli elämässäni velvollisuudesta eikä siksi, että halusin. Sain työkaluja, joilla korostaa hyviä asioita elämässäni. Sain ymmärryksen, että olen arvokas ja vaalimisen arvoinen ihan ilman jatkuvaa ”yrittämistäkin”. Sen sijaan, että olisin tavoitellut kymmeniä asioita yhtä aikaa, opin fokusoimaan ja priorisoimaan. Mutta kaiken tämän ymmärsin vasta paljon, paljon myöhemmin!’

Olen aina liikkunut jonkin verran. Jo lapsena hiihdin, lenkkeilin ja uin kuntoilumielessä säännöllisesti. 80-luvulla aerobickasin Jane Fondan tahtiin kuten kaikki muutkin ja tanssin jazz-tanssia. Lukiovuosina kävin muutamalla taekwondo-tunnilla ja samalla hurahdin kuntosaliharjoitteluun. Olen myös pelannut squashia, tanssinut kilpatanssia, joogannut, kahvakuulaillut, käynyt pilateksen peruskurssit sekä kolunnut erinäisiä ryhmäliikuntatunteja. Paljon kaikkea, mutta ei mitään säännöllisesti ja pysyvästi.

Lapsuudesta saakka olen ollut joko ylipainoinen tai lihava. Liikuntanumero on aina ollut huonoin numero todistuksissani. Mikään muu ei sitten huonoa ollutkaan – muilta osin olen ollut se kympin tyttö: kiltti, ahkera ja tunnollinen.

Määrätietoisuuteni johti ruuhkavuosina useammankin yhdistyksen halllitustehtäviin, erilaisten tapahtumien järjestäjäksi ja vaikka mihin ”kissanristiäisiin”. Opiskellut olen lähes koko aikuisikäni ja tehnyt työtä melkein tauotta lukioajoista lähtien. Kaikki tämä oli pääosin mukavaa: nautin siitä, että elämässä oli vauhtia ja tapahtumia. Koin kehittyväni enkä halunnut jäädä mistään paitsi.

Liika on kuitenkin liikaa. Huolehdin kyllä kaikesta muusta, mutta en omasta hyvinvoinnistani. Se johti isoon ylipainoon, väsymykseen ja huonovointisuuteen. Tyytymättömyyteen. Huono fyysinen kunto ja vääränlainen ravinto aiheuttivat stressiä, jota hektinen elämäntapani ruokki muutenkin. Lopulta fyysinen kunto oli huono, olin väsynyt ja turhautunut. Ja sitten päätin tehdä jotain.