Olen aina liikkunut jonkin verran. Jo lapsena hiihdin, lenkkeilin ja uin kuntoilumielessä säännöllisesti. 80-luvulla aerobickasin Jane Fondan tahtiin kuten kaikki muutkin ja tanssin jazz-tanssia. Lukiovuosina kävin muutamalla taekwondo-tunnilla ja samalla hurahdin kuntosaliharjoitteluun. Olen myös pelannut squashia, tanssinut kilpatanssia, joogannut, kahvakuulaillut, käynyt pilateksen peruskurssit sekä kolunnut erinäisiä ryhmäliikuntatunteja. Paljon kaikkea, mutta ei mitään säännöllisesti ja pysyvästi.
Lapsuudesta saakka olen ollut joko ylipainoinen tai lihava. Liikuntanumero on aina ollut huonoin numero todistuksissani. Mikään muu ei sitten huonoa ollutkaan – muilta osin olen ollut se kympin tyttö: kiltti, ahkera ja tunnollinen.
Määrätietoisuuteni johti ruuhkavuosina useammankin yhdistyksen halllitustehtäviin, erilaisten tapahtumien järjestäjäksi ja vaikka mihin ”kissanristiäisiin”. Opiskellut olen lähes koko aikuisikäni ja tehnyt työtä melkein tauotta lukioajoista lähtien. Kaikki tämä oli pääosin mukavaa: nautin siitä, että elämässä oli vauhtia ja tapahtumia. Koin kehittyväni enkä halunnut jäädä mistään paitsi.
Liika on kuitenkin liikaa. Huolehdin kyllä kaikesta muusta, mutta en omasta hyvinvoinnistani. Se johti isoon ylipainoon, väsymykseen ja huonovointisuuteen. Tyytymättömyyteen. Huono fyysinen kunto ja vääränlainen ravinto aiheuttivat stressiä, jota hektinen elämäntapani ruokki muutenkin. Lopulta fyysinen kunto oli huono, olin väsynyt ja turhautunut. Ja sitten päätin tehdä jotain.