4. päivä (Pjongjang)

8.30 liikkeelle.

Nyt suuntana Metro. Ymmärtääkseni ajettiin punaista Ch’ŏlliman linjaa ja käytiin välillä yhdellä asemalla, jonka jälkeen ajettiin muutaman aseman ohi Riemukaarelle, jossa poistuttiin metrosta. Metrossa oli melko vilkasta ja asemat olivat kauniita.

Sitten taas museoon eli ”Three Revolution Exhibition”, jossa saimme tietoa mm. Pohjois-Korean energia- ja kaivostekniikasta. Esillä oli myös Pohjois-Koreassa valmistettavia autoja ja työkoneita.

Sen jälkeen Saturnusta kuvaavassa talossa saimme tietoa Pohjois-Korean satelliittiohjelmasta sekä näimme tähtitaivaaseen liittyvän esityksen.

Seuraava kohde oli ”Grand People’s Study House”, jossa oli mm. Kansalliskirjasto ja aikuisille tarkoitettuja opiskelutiloja. Huikea rakennus on rakennettu 21 kuukaudessa valmistuen huhtikuussa 1982.

Lounas oli suurella jokilaivalla, jossa olimme ainoat asiakkaat. Laiva teki myös pienen lenkin joella.

Lounaan jälkeen sotamuseoon (Victorious War Museum), jossa näimme amerikkalaisilta saatua sotasaalista sekä myös sodan jälkeen kiinni otetun vakoilukopterin.

Ulkonäyttelytilan vieressä oli sitten kuuluisa sota-alus USS Pueblo, jonka Pohjois-Korean laivasto valtasi 23. tammikuuta 1968, laivan ollessa Pohjois-Korean aluevesillä.

Alukseen tutustumisen jälkeen menimme sisään museoon, jossa saimme seikkaperäiset kuvaukset Korean sodan eri vaiheista. Museossa oli kuvaaminen kielletty.

Seuraava kohde oli Kim Il Sungin syntymäkoti Mangyongdae Native House. Syntymäkoti on museoitu ja pyhä paikka. Se sijaitsee pienen matkan päässä keskustasta länteen ja kodin ”ympärille” on perustettu Mangyongdae Forest Park.

Puistossa (tai sen vieressä) on myös suuri huvipuisto (Mangyongdae Funfair).

Lopuksi kävimme vielä kävelyllä Mirae Scientists Street, jossa on lähinnä tiede- ja yliopistoväelle tarkoitettua uutta (virallisesti avattu 3.10.2015) asuntoaluetta. Melko komealta nuo talot näyttivätkin.

Grilli-illallisen

jälkeen hotellille pakkaamaan. Aamulla lähdettäisiin kotimatkalle n. klo 8.

Täysikuu on täysi myös Pjongjangissa.