1. päivä (Pjongjang)

Aamulla lähdettiin sitten kaupunkikierrokselle. Kohteemme:
1. Suihkulähteet (Mansudae Fountain Park)

2. Taedongmun, jossa on Taedong Gate eli kaupungin itäinen portti, Ryongwang Pavilion ja Pyongyang Bell.

3. Kävelleen siirryttin ja pikaisesti käytiin kansainvälisessä kirjakaupassa (Foreign Language Bookstore), jossa oli mm. suurten johtajien kirjoja eri kielillä. Kuvassa kuitenkin jäätelökioski.

4. Kirjakaupasta käveltiin Kim Il Sung -aukiolle, joka on suuri, 1957 rakennettu aukio ja siellä pidetään suuria paraateja. Nyt siellä oli menossa koululaisten harjoitukset, johonkin tulevaan tapahtumaan. Taustalla näkyy ”Grand People’s Study House”.

5. Riemukaari (Arch of Triumph), joka rakennettin Japanin vallasta (1925-1945) vapautumisen muistoksi 1982 ja vihittiin käyttöön Kim Il Sungin 70-vuotispäivänä.

6. Moranbong Park on riemukaaren lähellä oleva puisto (tai toisen tulkinnan mukaan riemukaari on osa puistoa).

7. Lounas lähellä Koryo-hotellia.
8. Käytiin tutustumassa Pjongjangin toiseen turistihotelliin (Pyongyang Koryo Hotel). Baarissa oli saatavilla jopa espressoa (7€ kuppi).

9. Koryo-hotellin vieressä oli sitten seuraava tutustumiskohde eli postimerkkimuseo. Täällä oli myös melko iso matkamuistomyymälä, josta sai mm. julisteita ja taisi joku ostaa T-paidankin.

10. Juche-torni eli Juche Tower on vaikuttava 170 metrinen kivitorni ja se(kin) on rakennettu Kim Il Sungin 70-vuotispäiväksi. Torni on nimetty Kim Il Sungin kehittämään Juche-aatteen mukaan. Tornin seinässä on 82 muistolaattaa eri maiden Juche-opintopiireiltä. Mukana on hyvin edustettuna myös Suomi (n. 10 laattaa). Tornista oli hyvät näkymät kaupungille. Tornin juurella on patsas, jossa on kolme ihmistä kantaen Korean työväenpuolueen tunnuksia (vasara, sirppi ja kirjoituspensseli).

11. Käväistiin keilahallissa

12. Korean työväenpuolueen perustamisen muistomerkki (Monument to Party Founding), joka valmistui 10.10.1995 puolueen 50-vuotispäivänä. Siinäkin on vahvasti esillä puolueen tunnukset.

13. Hotellille lepäämään ja illalla sitten vielä syömään.