Päivä 19 – Monument Valley

Paikka: Flagstaff, AZ – Monument Valley – Cortez, CO
Aika: 22.9.2016 klo 22.01
Matka: 526 km

Päivän pääkohde oli Monument Valley ja olihan siellä aika vaikuttavat maisemat.

Ajettiin monen osavaltion kautta, kun heti Monument Valleyn jälkeen saavuttiin Utahiin ja sieltä Coloradoon. Lisäksi kävimme 4 osavaltion risteyskohdassa, joten saimme saaliiksi uuden osavaltion – New Mexico (10. osavaltio tällä reissulla).
Matkaan lähdettiin hyvässä kelissä, mutta ajettiin koko ajan sadetta karkuun. Sade melkein tavoitti meidät Tuba Cityssä, jossa kävimme ruokaostoksilla. Koska kauppa oli jo intiaanireservaatin aluella, törmäsimme tekniseen ongelmaan (sisäpiirin vitsi), jonka saimme selvitettyä vasta Cortezissa.
Mutta siis reitti:

reitti_20160922

Satoi ja paistoi:

Mutta se päivän tärkein eli Monument Valley:

Ja muutama kuva sitten muualta:

Jatkosta meinasi tulla ongelma, kun kaikki etukäteen suunnitellut paikat oli käyty. Onneksi Cortezin vieressä olikin Mesa Verden kansallispuisto, joka on yksi paikoista, jossa on pakko käydä. Eli huominen menee siellä ja yöksi Montroseen. Jo aikaisemmin oli päätetty, että mennäänkin Denveriin päivää aikaisemmin eli sunnuntaina ja ollaan siellä 3 yötä ennen Suomeen lähtöä.