Kilin huipulle

7.11.2007

Lähdettiin klo 00:02 liikkeelle kohti Kilin huppua. Pimeässä taivallettiin ja vähintään jyrkkää ylämäkeä oli kaiken aikaa. Joskus jopa lähes pystysuoraa.

Joskus oli vähän tasapaino vaikeuksia, joten hirveästi ei ympärilleen uskaltanut vauhdissa vilkuilla. Ei kylläkään paljon näkynytkään.

Tallustellessa tuli mietittyä kaikenlaista mm. PACSin päivitystä tuli mietittyä, joka jo kertoo, että kaikkea (jopa ”epätoivoista”) tuli mietittyä, jotta aika kuluisi kävellessä. Loppuvaiheessa kylläkin tuli keskityttyä vain n. 15 cm askeleeseen kerrallaan.

Noin viiden ja puolen tunnin jälkeen oltiinkin sitten jo Kilin päällä eli Stella Pointilla (5700). Tästä jo saa todistuksen, että on noussut Kilille. Jaksettiin kuitenkin (oppaamme Evarestin lähtöä edeltäneessä briiffauksessa ilmaisseen toiveen mukaan) huipulle asti eli Uhuru Peak (5895)

Reissun tärkein kuva lienee tässä:
tnz8_1

Tunne ei ollut tuskainen kuten kuvasta voisi päätellä…