6. päivä Havannassa

Tänään sitten onnistui HopOn/HopOff -retki. Ei siellä nyt hirveästi ollut nähtävää. Tarkoitus oli käydä Vallankumousaukion tornissa, mutta sinne ei päässyt. Kävin myös suurella hautausmaalla, jossa on melko komeita hautoja. Hautausmaa on perustettu 
1876 ja sinne on (oppaan kertoman mukaan) haudattu  n. 2 miljoonaa ihmistä.
Retken jälkeen sitten vielä lyhyt kävely rannalla. Kun olin yksin, oli hierontaa paljonkin tarjolla.

Havannassa lentelee paikka paikoin isoja parvia Kalkkunakondoreita (Cathartes aura), joista olen koko viikon ajan yrittänyt saada kunnollisen valokuvan. Tänään sellainen sitten onnnistui:

Kalkkunakondori (Cathartes aura)

Päivän muita kuvia:

Ja sitten ne autot yms:

5. päivä Havannassa

Oli tarkoitus lähteä ”HopOn – HopOff” -bussilla kiertämään kaupunkia, mutta oli niin pitkä jono, ettei kehdattu jonottaa. Joten käveltiin 8 km pitkin kaupunkia. Väillä käytiin kylläkin päivänokosilla.
Aaamupäivällä oli tuulesta huolimatta melkein kuuma, mutta iltapäivästä vähän helle helpotti.
Sateen ja tuulen jälkiä rantatiellä korjattin edelleen ja joulu alkaa näkyä täälläkin.

Nyt olisi auto kiikarissa:

Päivän kuvia:

Ja ne autot yms. (Toivottavasti ei ole autoissa liikaa toistoa. En ole noita mitenkään tarkistanut onko jo aikaisemmin ollut esillä.)

4. päivä Havannassa

Kierreltiin taas reilut 9 kilometriä vanhassa kaupungissa. Sen jälkeen kahvi maistuikin.

Käytiin mm. paikallisessa panimossa parilla oluella. Jotkut ottivat koko putken, kuten päivän kuvista voi nähdä.
Oli tuulista, mutta lämmintä. Tuuli aiheutti kaduille tulvia, joten Havanna rantatie oli suljettu. Myös ”Paseo de Marti”-kadun rannanpuoleinen pää oli veden alla.

Päivän kuvia:

Ja ne autot ym. kulkuneuvot:

3. päivä Viñaleksen laakso

Torstaiksi oli varattu retki Viñaleksen laaksoon. Laaksossa on tupakkatiloja eli tupakan viljelyä. Laaksoa reunustavilla kukkuloilla on useita luolia ja se on UNESCOn maailmanperintökohde.
Keskiviikkona tuli matkatoimistolta tekstiviesti, että ”retki joudutaan tekemään englanninkielisenä johtuen paikallisista viranomaisista”. Olisihan se ollut helpompaa suomeksi, mutta saisi siitä pääasiat irti myös lontoolla.

Matka laakso kesti kolmisen tuntia. Ensin käytiin näköalapaikalla nauttimassa PinaColadat ja sitten mentiin maan alle, josta tultiin pois veneen kyydissä. Lounaan jälkeen tutustuttiin tupakanvijelyyn ja sikarin käärimiseen. Ja tulihan sitä sitten (taas) myös poltettuakin.

Puolen päivän jälkeen alkoi vesisade ja vettä tuli välillä kaatamalla ja ukkonenkin jyrisi. Havannassa satoi myös ja hotellilla varoiteltiin ulos menemisestä kaatosateen vuoksi.

Kuvia retkeltä:

Päivän eläimet:

Ja sitten ne autot (ja muut):

2. päivä Havannassa

Tukevan aamupalan jälkeen aamunokoset ja sen jälkeen lähdettiin kaupunkiretkelle (Vanha ja Uusi Havanna). Kierreltiin osittain samoilla seuduilla mitä edellisenä päivänä patikoitiin, ei haitannut kun nyt oli selostus mukana.

Reissun ensimmäinen Mojito ei varmaan jää viimeiseksi:

Sikariakin tuli maistettua, kun hyvä rommi (5 vuotta vanha Havanna Club) kuulemma sitä vaatii:

Päivän muita kuvia:

Ja sitten päivän autoja:

1. päivä Havannassa

Illalla matka venyi. Vaikka saavuttiin ajoissa (n. 21 paikallista aikaa, klo 4 suomen aikaa), jouduttiin laukkuja odottamaan pitkään ja kentältä päästiin lähtemään vasta lähempänä yhtätoista.

Ajomatka oli kuitenkin lyhyt ja nukumaan päästiin puolen yön nurkilla (klo 7 aamulla suomen aikaa).
Nukuin melko hyvin aina tuonne klo kuuteen.
Aamulla sitten runsas aamupala ja lyhyt lenkki hotellin ympäristössä.

Pienen siestan jälkeen tutustuttiin vanhaan kaupunkiin reilun viiden kilometrin lenkillä. Alla muutama kuva päivästä:

Hotellin kuvat ovat vanhalta puolelta, mutta meidän huone on ns. uudella puolella.
Niin ja niitä autoja:

Matkalla

Kello on 02 tiistaina suomen aikaa. Ollaan parin tunnin päässä Havannasta. Lento olikin tunnin ennakkoaikataulua lyhyempi. Eli perillä ollaan suomen aikaa klo 4:n nurkilla. Havannassa on silloin maanantai-ilta klo 21.

Koneessa alotettiin heti kansainvälinen meninkin kun päivällisellä nautin lihapullia punaviinin kera.